Ammattilainen(ko)?
Aika rientää nopeasti ja nyt olisi aika juhlia suoritettuja opintoja ja valokuvaajaksi valmistumista. Sillä vastoin kaikkia omia odotuksiani kesällä 2019 posti toi tiedon kouluun pääsystä, eikä kirje tosiaan alkanutkaan odottamallani "valitettavasti valintamme ei kohdistuneet sinuun" -lausahduksella.
Syksy koitti ja päivitin kuvauskalustoniki vihdoin viimein ammattitasolle, pitkään nimittäin kuvauskalustona toimikin ihan vain kännykkäkamera, jolla mä kuvasin jopa ennakkotehtävänkin kouluun hakiessani. Oli muutenkin mahtavaa aloittaa ammattikuvaaminen suoraan ammattilaisnäkökulmasta ja samalla minimoida klassisia aloittajan virheitä. Tämä oikeastaan oli myöskin yksi syy miksi lähdin pyrkimään opintojen pariin. Innostuin samalla myös kokeilemaan valokuvataidetta, johon syventyessäni kulutinkin jopa kesälomani. Nimittäin kesäopintojen parissa. Ihan mahtavaa että sitä kautta sain myös mahdollisuuden opiskella hieman "extraa" sillä kesäopintojen vuoksi vaaditut oppimäärät olisivat täyttyneet jo aikaisemmin. Ja suunnitelmat muuttuneet.
Paljon jäi silti vielä opiskelematta, sillä oikeastaan kaikkea olisi ollut niin mukava opiskella lisää ja enemmänkin. Koronan vuoksi myös asioita jäi oppimatta ja kokematta. Monisalama opetus jäi koronan vuoksi kokonaan ja taidenäyttelyn pito. Jos olisin viime jouluna tiennyt että korona vesittää näyttelyn, olisin ehdottomasti osallistunut tähän Kaapelitehtaan näyttelyyn. Mutta onneksi näyttelyn pitäminen ei vaikuta kuitenkaan miltään heprealta!
Joka tapauksessa vaikka opinnot nyt päättyvätkin ja ammatti on suoritettuna, koen että matkani ammattilaisena on vasta alussa! Kiitos siis kaikille ihanille yhteistyökuvioille sekä ihanille ihmisille, jotka olette mahdollistaneet kasvua ammattilaisena jo ennen tätä valmistumista!
